Helsingin muodot – kaupunkisuunnistus on muotoilusuunnistus, joka saa tarkastelemaan kotikaupunkia uusin ja uteliain silmin. Miten arkemme Helsingissä on muotoiltu? Millaisia tarinoita voivat kertoa Helsinkiä suunnitelleet ihmiset? Kuinka historia on muotoillut Helsinkiä? Onko kaupungilla salaisuuksia? Mikä tekee Helsingistä Helsingin?
Helsingin muodot -kaupunkisuunnistuksen osioihin on mahdollista osallistua painetun suunnistuskortin tai verkkosivun avulla. Eri teemoihin liittyvät osiot on suunniteltu siten, että niitä voi kokea yksi kerrallaan tai vaikkapa useamman päivän aikana, osallistujan mahdollisuudet ja tarpeet huomioiden. Verkkosivulta löytyy taustamateriaalia kohteista myös suunnistuskortin käyttäjälle. Kaupunkisuunnistus sopii mainiosti paitsi kaupungin asukkaille, myös siellä vieraileville turisteille.
Omia löydöksiä ja oivalluksia kaupungista voi dokumentoida valokuvaamalla tai piirtäen ja kirjoittaen muistivihkoon. Suunnistusreitin lisäksi mukana on myös bongailtavia muotoilukohteita. Kuka bongaa niitä eniten?
Osallistu diginä! helsinginmuodot.fi -sivusto aukeaa 12.6. Siirry sivustolle tutkimaan reittejä ja kohteita!
Nouda suunnistuskortti kirjastosta ja lähde kävelylle! Painetun suunnistuskortin voi noutaa seuraavista kirjastoista lauantaina 12.6.2021: Itäkeskuksen kirjasto, Turunlinnantie 1, la 10-16 Vuosaaren kirjasto, Mosaiikkitori 2, la 10-16 Malmin kirjasto, Ala-Malmin tori 1, la 10-16 Keskustakirjasto Oodi, Töölönlahdenkatu 4, la 10-18 Kallion kirjasto, Viides linja 11, la 10-16 Töölön kirjasto, Topeliuksenkatu 6, la 10-16 Pasilan kirjasto, Kellosilta 9, la 10-16
Suunnistuskorttia on saatavilla suomeksi ja ruotsiksi.
Lisää tietoa koko Helsinki-päivän ohjelmasta löytyy helposti päivän omilta sivuilta helsinkipaiva.fi .
Kysyttävää? Ole yhteydessä suomu@muotoilukasvatus.info / tuottajat Anna Kokki & Paula Susitaival
Helsingin muodot -muotoilusuunnistuksen toteuttaa Suomen muotoilukasvatusseura SUOMU, joka on muotoiluoppimisen lähettiläs. Suomu kehittää metodeita ja oppimateriaaleja sekä tuottaa seminaareja, tapahtumia, kerhoja ja koulutuksia. Suomulaiset ovat muotoilijoita, kasvatusalan ammattilaisia ja monien eri luovien alojen osaajia.
Helsingin muodot, tuotanto: Anna Kokki & Paula Susitaival Reittien suunnittelu ja käsikirjoitus: Anna Kokki, Paula Susitaival, Sonja Antosalo ja Maria Mattsson Graafinen suunnittelu: Joonas Luotonen, Piknik People Studio Oy
SuoMu on tänä vuonna ollut yhteistyökumppanina useammalla leirillä. Pop-Tieteen ja SuoMun kesäleirit Tekniikan museolla pyörivät yhä, ja kesäkuun 8-12.päivä leireiltiin Vuotalolla. Elokuussa on tulossa vielä yksi Popin ja SuoMun leiri, jonne voit ilmoittautua TÄÄLTÄ. Tunnelmia kesän leireiltä pääset lukemaan Popin Facebook-sivulta. Suomulaiset lomailevat kesän ajan ja palaamme taas elokuussa sorvin ääreen. Lähdemme jatkamaan Iltatee-sarjaa ja …
Suomen Muotoilukasvatusseura ry järjestää tapahtumia, työpajoja ja seminaareja sekä Suomessa että ulkomailla. Tärkeimmät tapahtumamme ovat listattuna tälle sivulle.
Muotoilukasvatuksen kuumaa perunaa pureskellaan Aallon seminaarissa! Keskustelussa mukana SuoMun Mari Savio ja Panu Hatanpää sekä yhteistyökumppanimme Arabian peruskoulu (pilottikoulu muotoilukasvatuksessa).
Helsinki Design Weekin lasten muotoiluviikko 2019 pidettiin Annantalolla. Viikon aikana järjestettiin mattodesignkilpailu yhteistyössä Suomen muotoilukasvatusseuran, Helsinki Design Weekin ja Lindströmin kanssa. Suunnittelukilpailuun osallistui satoja lapsia ja koululaisia. Ideana oli suunnitella kuosiluonnos, joka toimisi matossa. Materiaaleja ja värejä sai käyttää vapaasti ja lopputulokset olivatkin mitä inspiroivimpia: mielikuvitus tai tehtävänanto eivät olleet esteenä teosten synnylle. Annantalolle tuli …
Helsingin muodot – kaupunkisuunnistus Helsinki-päivänä 12.6.2021
Helsingin muodot – kaupunkisuunnistus on muotoilusuunnistus, joka saa tarkastelemaan kotikaupunkia uusin ja uteliain silmin. Miten arkemme Helsingissä on muotoiltu? Millaisia tarinoita voivat kertoa Helsinkiä suunnitelleet ihmiset? Kuinka historia on muotoillut Helsinkiä? Onko kaupungilla salaisuuksia? Mikä tekee Helsingistä Helsingin?
Helsingin muodot -kaupunkisuunnistuksen osioihin on mahdollista osallistua painetun suunnistuskortin tai verkkosivun avulla. Eri teemoihin liittyvät osiot on suunniteltu siten, että niitä voi kokea yksi kerrallaan tai vaikkapa useamman päivän aikana, osallistujan mahdollisuudet ja tarpeet huomioiden. Verkkosivulta löytyy taustamateriaalia kohteista myös suunnistuskortin käyttäjälle. Kaupunkisuunnistus sopii mainiosti paitsi kaupungin asukkaille, myös siellä vieraileville turisteille.
Omia löydöksiä ja oivalluksia kaupungista voi dokumentoida valokuvaamalla tai piirtäen ja kirjoittaen muistivihkoon. Suunnistusreitin lisäksi mukana on myös bongailtavia muotoilukohteita. Kuka bongaa niitä eniten?
Osallistu diginä!
helsinginmuodot.fi -sivusto aukeaa 12.6. Siirry sivustolle tutkimaan reittejä ja kohteita!
Nouda suunnistuskortti kirjastosta ja lähde kävelylle!
Painetun suunnistuskortin voi noutaa seuraavista kirjastoista lauantaina 12.6.2021:
Itäkeskuksen kirjasto, Turunlinnantie 1, la 10-16
Vuosaaren kirjasto, Mosaiikkitori 2, la 10-16
Malmin kirjasto, Ala-Malmin tori 1, la 10-16
Keskustakirjasto Oodi, Töölönlahdenkatu 4, la 10-18
Kallion kirjasto, Viides linja 11, la 10-16
Töölön kirjasto, Topeliuksenkatu 6, la 10-16
Pasilan kirjasto, Kellosilta 9, la 10-16
Suunnistuskorttia on saatavilla suomeksi ja ruotsiksi.
Lisää tietoa koko Helsinki-päivän ohjelmasta löytyy helposti päivän omilta sivuilta helsinkipaiva.fi .
Kysyttävää? Ole yhteydessä suomu@muotoilukasvatus.info / tuottajat Anna Kokki & Paula Susitaival
Helsingin muodot -muotoilusuunnistuksen toteuttaa Suomen muotoilukasvatusseura SUOMU, joka on muotoiluoppimisen lähettiläs. Suomu kehittää metodeita ja oppimateriaaleja sekä tuottaa seminaareja, tapahtumia, kerhoja ja koulutuksia. Suomulaiset ovat muotoilijoita, kasvatusalan ammattilaisia ja monien eri luovien alojen osaajia.
Helsingin muodot, tuotanto: Anna Kokki & Paula Susitaival
Reittien suunnittelu ja käsikirjoitus: Anna Kokki, Paula Susitaival, Sonja Antosalo ja Maria Mattsson
Graafinen suunnittelu: Joonas Luotonen, Piknik People Studio Oy
Related Posts
Mitä kuuluu kesään 2020?
SuoMu on tänä vuonna ollut yhteistyökumppanina useammalla leirillä. Pop-Tieteen ja SuoMun kesäleirit Tekniikan museolla pyörivät yhä, ja kesäkuun 8-12.päivä leireiltiin Vuotalolla. Elokuussa on tulossa vielä yksi Popin ja SuoMun leiri, jonne voit ilmoittautua TÄÄLTÄ. Tunnelmia kesän leireiltä pääset lukemaan Popin Facebook-sivulta. Suomulaiset lomailevat kesän ajan ja palaamme taas elokuussa sorvin ääreen. Lähdemme jatkamaan Iltatee-sarjaa ja …
Tapahtumat
Suomen Muotoilukasvatusseura ry järjestää tapahtumia, työpajoja ja seminaareja sekä Suomessa että ulkomailla. Tärkeimmät tapahtumamme ovat listattuna tälle sivulle.
Muotoilukasvatuksen paneeli 31.8.2016
Muotoilukasvatuksen kuumaa perunaa pureskellaan Aallon seminaarissa! Keskustelussa mukana SuoMun Mari Savio ja Panu Hatanpää sekä yhteistyökumppanimme Arabian peruskoulu (pilottikoulu muotoilukasvatuksessa).
HDW:n lasten designviikon mattokilpailun voittajamatto on nyt valmis!