Tammikuun 29. päivä järjestimme ensimmäisen SuoMun iltateen. Vuonna 2020 järjestämme kuusi tilaisuutta, joissa aiheesta kiinnostuneet ja innostuneet pääsevät tapaamaan toisiaan ja kuulemaan, miten muut ovat käyttäneet muotoiluoppimisen menetelmiä.
Tarkoituksenamme on tarjota mahdollisuus ajatusten vaihtoon, verkostoitumiseen ja tiedon jakamiseen. Toivomme, että tapahtumien kautta yhä useampi löytää muotoiluoppimisen. Iltateestä haluamme tehdä kävijöiden näköisen ja kuuloisen, ja kuulemmekin mielellämme palautetta menneistä ja kehitysideoita seuraavista tapahtumista!
Kevään aikana tartumme erityisesti monialaisuuteen ja toivottuihin esimerkkeihin metodien soveltamisesta. Tulemme kuulemaan esimerkiksi eri alojen ammattilaisilta heidän ajatuksiaan menetelmistä ja miten muotoiluoppimista on käytetty eri yhteyksissä.
Lisäksi jokaisella iltateellä pyrimme kokeilemaan työkaluja ja metodeja. Onko sinulla mielessä jokin työkalu, jota olet halunnut testata muiden kanssa? Kuulemme mielellämme toiveita aktiviteeteiksi.
Koonti ensimmäisen iltateen palautteista ja ajatuksistaKoonti toisen iltateen paneelikeskustelusta ja muista ajatuksista.
Kevään 2020 iltateet:
Ke 29.1. Linnunlaulu, SuoMun toimisto
Ti 10.3. Designmuseo, luentosali
Ti 12.5. Ornamon toimisto SIIRTYY SYKSYYN
Ti 19.5. TBA SIIRTYY SYKSYYN
Syksyn 2020 ohjelma ja päivämäärät julkaistaan myöhemmin.
Mistä SINÄ haluaisit jutella ja kuulla lisää? Ehdotuksia iltojen aiheiksi voi lähettää sähköpostilla suomu@muotoilukasvatus.info tai kirjoittamalla tapahtuman seinälle.
*** Muokattu 16.4.2020; päivitetty 2. iltateen koonti ja tarkennettu kevään ohjelmiston siirtyminen syksyyn. *** Muokattu 17.3.2020; tarkennettu päivämääriä.
The new education festival celebrates creative and innovative learning and gives the stage to kids and youth, for their voices and ideas. This festival pilot is organized in October 2018.
Kohti uudenlaisia leikkiympäristöjä yhteiskehittämällä! Leikitään! Lets Play! Suomu ja Proto—Pohjois-Suomen Muotoilijat yhdistivät voimansa muotoilukasvatuksen osaamisen laajentamiseksi Pohjois-Suomeen. Proto – Pohjois-Suomen Muotoilijat käynnisti yhteistyön Suomen muotoilukasvatusseura ry Suomun kanssa, joka järjesti syksyllä 2025 Muotoilulähettiläskoulutuksen Pohjois-Suomen muotoilijoille ja luovan alan ammattilaisille. Tavoitteena oli vahvistaa muotoilukasvatuksen osaamista Pohjois-Suomessa sekä tarjota osallistujille välineitä muotoiluoppimisen ja yhteiskehittämisen ohjaamiseen osana Let’s …
Aika: 1.10.2021 klo 12–18Paikka: Finnkino Plevna, Sali 8 / Itäinenkatu 4, Tampere Tapahtumaa voi seurata myös livestriimin välityksellä. Lue lisää ja ilmoittaudu TÄÄLLÄ. Tervetuloa päivittämään tietosi arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen ajankohtaisista teemoista valtakunnalliseen A&DO-seminaariin! Seminaari pidetään Tampereella Finnkino Plevnan tiloissa 1.10.2021. Tapahtumaa voi seurata myös livestriimin välityksellä. Päivän aikana perehdytään arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen uusimpiin kokeiluihin sekä museokokoelmien luovaan …
SuoMun iltateet starttasivat alkuvuodesta 2020 ja jatkuvat läpi vuoden
Tammikuun 29. päivä järjestimme ensimmäisen SuoMun iltateen. Vuonna 2020 järjestämme kuusi tilaisuutta, joissa aiheesta kiinnostuneet ja innostuneet pääsevät tapaamaan toisiaan ja kuulemaan, miten muut ovat käyttäneet muotoiluoppimisen menetelmiä.
Tarkoituksenamme on tarjota mahdollisuus ajatusten vaihtoon, verkostoitumiseen ja tiedon jakamiseen. Toivomme, että tapahtumien kautta yhä useampi löytää muotoiluoppimisen. Iltateestä haluamme tehdä kävijöiden näköisen ja kuuloisen, ja kuulemmekin mielellämme palautetta menneistä ja kehitysideoita seuraavista tapahtumista!
Kevään aikana tartumme erityisesti monialaisuuteen ja toivottuihin esimerkkeihin metodien soveltamisesta. Tulemme kuulemaan esimerkiksi eri alojen ammattilaisilta heidän ajatuksiaan menetelmistä ja miten muotoiluoppimista on käytetty eri yhteyksissä.
Lisäksi jokaisella iltateellä pyrimme kokeilemaan työkaluja ja metodeja. Onko sinulla mielessä jokin työkalu, jota olet halunnut testata muiden kanssa? Kuulemme mielellämme toiveita aktiviteeteiksi.
Kevään 2020 iltateet:
Ti 12.5. Ornamon toimistoSIIRTYY SYKSYYNTi 19.5. TBASIIRTYY SYKSYYNSyksyn 2020 ohjelma ja päivämäärät julkaistaan myöhemmin.
Mistä SINÄ haluaisit jutella ja kuulla lisää? Ehdotuksia iltojen aiheiksi voi lähettää sähköpostilla suomu@muotoilukasvatus.info tai kirjoittamalla tapahtuman seinälle.
*** Muokattu 16.4.2020; päivitetty 2. iltateen koonti ja tarkennettu kevään ohjelmiston siirtyminen syksyyn.
*** Muokattu 17.3.2020; tarkennettu päivämääriä.
Related Posts
Dreaming of Learning – A Festival of Creative Learning
The new education festival celebrates creative and innovative learning and gives the stage to kids and youth, for their voices and ideas. This festival pilot is organized in October 2018.
SUOMU KOULUTTI MUOTOILULÄHETTILÄITÄ POHJOISEEN
Kohti uudenlaisia leikkiympäristöjä yhteiskehittämällä! Leikitään! Lets Play! Suomu ja Proto—Pohjois-Suomen Muotoilijat yhdistivät voimansa muotoilukasvatuksen osaamisen laajentamiseksi Pohjois-Suomeen. Proto – Pohjois-Suomen Muotoilijat käynnisti yhteistyön Suomen muotoilukasvatusseura ry Suomun kanssa, joka järjesti syksyllä 2025 Muotoilulähettiläskoulutuksen Pohjois-Suomen muotoilijoille ja luovan alan ammattilaisille. Tavoitteena oli vahvistaa muotoilukasvatuksen osaamista Pohjois-Suomessa sekä tarjota osallistujille välineitä muotoiluoppimisen ja yhteiskehittämisen ohjaamiseen osana Let’s …
Arkkitehtuuri- ja muotoiluoppimisen valtakunnallinen A&DO-seminaari 1.10.2021
Aika: 1.10.2021 klo 12–18Paikka: Finnkino Plevna, Sali 8 / Itäinenkatu 4, Tampere Tapahtumaa voi seurata myös livestriimin välityksellä. Lue lisää ja ilmoittaudu TÄÄLLÄ. Tervetuloa päivittämään tietosi arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen ajankohtaisista teemoista valtakunnalliseen A&DO-seminaariin! Seminaari pidetään Tampereella Finnkino Plevnan tiloissa 1.10.2021. Tapahtumaa voi seurata myös livestriimin välityksellä. Päivän aikana perehdytään arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen uusimpiin kokeiluihin sekä museokokoelmien luovaan …
Milan Triennial – what a wow experience
We are so proud and honored to be part of Finland exhibition, curated by Aalto University, at the Milan Triennial 2019.