Päivitämme tähän postaukseen tietoa SuoMuun vaikuttavista tapahtumista ja päätöksistä keväällä 2020. COVID-19 aiheuttama poikkeustila aiheuttaa nyt paljon muutoksia erityisesti kulttuurin kentällä toimiville tahoille ja tapahtumajärjestäjille.
PAJAT SIIRTYVÄT* (päivitys 13.6): Pajojen järjestäminen syksyllä on varmistunut. Tiedotamme korvaavista päivistä lähempänä tapahtumaa. Kannattaa seurata myös Vuotalon tiedotusta.
SIIRTYY* Hyvinkäällä järjestettävä Värkkäilyfestari siirtyy syksylle. Festari järjestetään 4-5.9.2020. Lue lisää TÄÄLTÄ.
SIIRTYY Keväälle suunnitellut Iltatee-tapahtumat siirtyvät syksylle 2020. Suunnitellut tapahtumia ei järjestetä 12.5 ja 19.5.
SIIRTYY* Lasten festivaali Färsaarilla järjestetään toukokuussa 2021.
Lisäksi SuoMun oli tarkoitus lähteä Färsaarille lasten festivaaleille huhtikuussa. Vaikka festaria ei vielä ole peruttu, on hyvin todennäköistä, että vierailu Färsaarten Nordic Housessa peruuntuu tai siirtyy myöhemmäksi.
COVID-19 koronaviruksen vaikutusta kesäleireihin on tässä vaiheessa vaikea arvioida. Tiedotamme leireistä lisää kevään mittaan. Kannattaa seurata myös Pop-tieteen ilmoittelua.
Muistathan, että SuoMun materiaalipankista löytyy paljon tekemistä ja ideoita. Muotoilua löytyy jokaisen kotoa, ja parantamaan voi lähteä arjen pieniä asioita vaikka koko perheen voimin. Inspiraatiota voi hakea myös Pinterestistämme.
Pidetään huolta toisistamme!
*13.6.2020 Päivitetty tietoa Vuotalon pajoista ja festivaaleista.
16.4.2020 Päivitetty tietoa SuoMun iltateestä. 20.3.2020. Päivitetty tietoa Vuotalon pajoista, lisätty Värkkäilyfestarin siirtyminen. 17.3.2020 Helsingissä / Anna Kokki, SuoMu-aktiivi, Iltatee-tiimin jäsen, rahastonhoitaja.
”This was really fun. I loved doing something that was my own idea.” – Student taking part to the workshop The Finnish Design Learning Association SuoMu visited the Nordic House in Tórshavn in February 2024. We hosted the World Saving Machines workshops for local school groups, 5th and 6th graders, for three days at the …
Suomen muotoilukasvatusseura ry Suomu kiersi tänä syksynä Suomea neljällä paikkakunnalla. Vierailimme Tampereella, Mikkelissä, Joensuussa ja Oulussa. Syksyn aikana järjestimme moodboard-lyhytkursseja yhteistyössä paikallisten opistojen kanssa. Lisäksi järjestimme muotoiluoppimisesta kiinnostuneille opetus- ja kulttuurialan ammattilaisille ammattilaisiltoja, joissa kokoonnuttiin yhteen keskustelemaan kivan tekemisen äärellä. Luovan oppimisen juhlan päätösjuhlaa vietetään tiistaina 3.12. webinaarissa, katso lisätiedot ja ilmoittaudu täällä! Pääpuheenvuorona kuulemme …
SuoMun 10-vuotissynttäreitä juhlistetaan Helsinki Design Weekin Lasten designviikolla syyskuussa 8-17.9.2023. Suomen muotoilukasvatusseuran allkuvuosista lähtien jatkunut yhteistyö Helsinki Design Weekin kanssa saa upeaa jatkoa, kun lasten muotoilumiekkari, Hakolan värikapina-installaatio ja Tacticin MiniHome®-leikkistudio tuovat perheille värikästä ja hauskaa tekemistä Kaapelitehtaalle 9-10.2023. Lisäksi Helsingin kaupungin ja Helsinki Design Weekin Helsinki Design Award-palkinto myönnetään tänä vuonna yhteistyössä SuoMun kanssa …
Vuonna 2017 yhtenä Suomun painopistealueena oli verkostoituminen pohjoismaisten toimijoiden kesken ja muotoilukasvatuksen koulutusviennin pilotointi. Tutustuimme tanskalaisen Index-järjestön toimintaan, osallistuimme Design March Festivaaliin Islannissa ja Norjassa järjestimme workshoppeja yhteistyössä Finnon ja DKS:n kanssa. Tanska: Index o5/2017 Toukokuussa 2017 Suomu sai kutsun tutustua tanskalaisen Index-järjestön toimintaan Kööpenhaminassa. Opintomatkan tarkoituksena oli verkostoituminen ja benchmarkkaus. Sen jälkeen olemme …
Tietoa koronavirus COVID-19 vaikutuksesta SuoMun toimintaan
Päivitämme tähän postaukseen tietoa SuoMuun vaikuttavista tapahtumista ja päätöksistä keväällä 2020. COVID-19 aiheuttama poikkeustila aiheuttaa nyt paljon muutoksia erityisesti kulttuurin kentällä toimiville tahoille ja tapahtumajärjestäjille.
PERUTTU
Vuotalon merenpelastajalelu-paja 21.3.2020
Vuotalon pajat koululaisryhmille 26-27.3.2020
PAJAT SIIRTYVÄT* (päivitys 13.6): Pajojen järjestäminen syksyllä on varmistunut. Tiedotamme korvaavista päivistä lähempänä tapahtumaa. Kannattaa seurata myös Vuotalon tiedotusta.
SIIRTYY*
Hyvinkäällä järjestettävä Värkkäilyfestari siirtyy syksylle. Festari järjestetään 4-5.9.2020. Lue lisää TÄÄLTÄ.
SIIRTYY
Keväälle suunnitellut Iltatee-tapahtumat siirtyvät syksylle 2020. Suunnitellut tapahtumia ei järjestetä 12.5 ja 19.5.
SIIRTYY*
Lasten festivaali Färsaarilla järjestetään toukokuussa 2021.
Lisäksi SuoMun oli tarkoitus lähteä Färsaarille lasten festivaaleille huhtikuussa. Vaikka festaria ei vielä ole peruttu, on hyvin todennäköistä, että vierailu Färsaarten Nordic Housessa peruuntuu tai siirtyy myöhemmäksi.
COVID-19 koronaviruksen vaikutusta kesäleireihin on tässä vaiheessa vaikea arvioida. Tiedotamme leireistä lisää kevään mittaan. Kannattaa seurata myös Pop-tieteen ilmoittelua.
Muistathan, että SuoMun materiaalipankista löytyy paljon tekemistä ja ideoita. Muotoilua löytyy jokaisen kotoa, ja parantamaan voi lähteä arjen pieniä asioita vaikka koko perheen voimin. Inspiraatiota voi hakea myös Pinterestistämme.
Pidetään huolta toisistamme!
*13.6.2020 Päivitetty tietoa Vuotalon pajoista ja festivaaleista.
16.4.2020 Päivitetty tietoa SuoMun iltateestä.
20.3.2020. Päivitetty tietoa Vuotalon pajoista, lisätty Värkkäilyfestarin siirtyminen.
17.3.2020 Helsingissä / Anna Kokki, SuoMu-aktiivi, Iltatee-tiimin jäsen, rahastonhoitaja.
Related Posts
SuoMu’s visit to the Nordic House in the Faroe Islands – inspiring and innovative results from World Saving Machines workshops are exhibited during the FRÌTT FLOG 2024 festival
”This was really fun. I loved doing something that was my own idea.” – Student taking part to the workshop The Finnish Design Learning Association SuoMu visited the Nordic House in Tórshavn in February 2024. We hosted the World Saving Machines workshops for local school groups, 5th and 6th graders, for three days at the …
Millaisia oivalluksia ja iloa moodboard- ja kollaasityöskentely tarjoaa arkeen ja opetukseen? Oppeja Luovan oppimisen juhlan tapahtumakiertueelta ja kutsu päätöswebinaariin 3.12.2024.
Suomen muotoilukasvatusseura ry Suomu kiersi tänä syksynä Suomea neljällä paikkakunnalla. Vierailimme Tampereella, Mikkelissä, Joensuussa ja Oulussa. Syksyn aikana järjestimme moodboard-lyhytkursseja yhteistyössä paikallisten opistojen kanssa. Lisäksi järjestimme muotoiluoppimisesta kiinnostuneille opetus- ja kulttuurialan ammattilaisille ammattilaisiltoja, joissa kokoonnuttiin yhteen keskustelemaan kivan tekemisen äärellä. Luovan oppimisen juhlan päätösjuhlaa vietetään tiistaina 3.12. webinaarissa, katso lisätiedot ja ilmoittaudu täällä! Pääpuheenvuorona kuulemme …
Juhlimme yhdessä pitkäaikaisen kumppanimme Helsinki Design Weekin kanssa syyskuussa – luvassa leikkiä ja kapinaa!
SuoMun 10-vuotissynttäreitä juhlistetaan Helsinki Design Weekin Lasten designviikolla syyskuussa 8-17.9.2023. Suomen muotoilukasvatusseuran allkuvuosista lähtien jatkunut yhteistyö Helsinki Design Weekin kanssa saa upeaa jatkoa, kun lasten muotoilumiekkari, Hakolan värikapina-installaatio ja Tacticin MiniHome®-leikkistudio tuovat perheille värikästä ja hauskaa tekemistä Kaapelitehtaalle 9-10.2023. Lisäksi Helsingin kaupungin ja Helsinki Design Weekin Helsinki Design Award-palkinto myönnetään tänä vuonna yhteistyössä SuoMun kanssa …
Suomun toiminta Pohjoismaissa: Nordic Design Learning community