Social Rug -työpajassa osallistujat pääsivät tekemään yhteisöllistä ryijyä solmimalla, letittämällä tai muuten kiinnittämällä kudetta ryijypohjaan. Kahdessa päivässä ryijy täyttyikin vauhdilla ja työpajassa vieraili niin färsaareleisia perheitä kuin koululais- ja päiväkotiryhmiäkin. Yhdessä sidottu ryijy ripustettiin vierailumme lopuksi Nordic Housen kävijöiden ihailtavaksi kulttuurikeskuksen aulatilaan.
Luonnoskirjailu-pajassa osallistujat pääsivät vapaasti piirtämään SuoMun luonnoskirjoihin, jotka he saivat omaksi. Luonnoskirjapajaan olimme valmistelleet pieniä harjoituksia ja ideoita jos kynä ei heti vienyt mennessään – piirustuspaja oli todella tykätty ja sen äärellä viihdyttiin kauan! Jotkut poikkesivat seuraavanakin päivänä uudestaan pajoihin.
Työpajojen ohella tapasimme myös paikallisia opettajia ja kasvattajia. Keskustelimme esimerkiksi ryijyn potentiaalista välitunneilla ja iltapäiväkerhotoiminnassa. Ideoimme yhdessä myös muotoiluoppimisen käytön mahdollisuuksista – olikin mahtavaa kuulla, miten työpajoista paikalliset toimijat saivat ideoita omaan työhönsä!
Nordic House -rakennus teki myös vaikutuksen: maisemaan kauniisti sulautuva rakennus on kuin osa rinnettä, ja sitä koristaa Färsaarilaisille rakennuksille tyypillinen ruohokatto. Rakennuksessa on elemettejä kaikista pohjoismaista ja suomalainen muotoilu näkyy siellä Alvar Aallon kalusteissa. Itse rakennus on kokemisen ja näkemisen arvoinen, todella monipuolisen ohjelman ohella, jota Nordic House järjestää ympäri vuoden.
Näkymä Nordic Housen aulasta
Färsaarten luonto, maisemat, kaunis rakentaminen ja lukuisat lampaat jäivät mieleen – tunnelma festivaalilla oli loistava ja pääsimme myös nauttimaan paikallisesta fäärinkielisestä musiikista paikalliset KATA-yhtyeen konserttiin. Paluumatkalle lähtiessä ensimmänen ajatus olikin, että tänne haluamme palata!
Ryijy Nordic Housen aulassa
SuoMun ohjaajat Färsaarilla: Anna Kokki & Maria Mattsson
Vuonna 2017 yhtenä Suomun painopistealueena oli verkostoituminen pohjoismaisten toimijoiden kesken ja muotoilukasvatuksen koulutusviennin pilotointi. Tutustuimme tanskalaisen Index-järjestön toimintaan, osallistuimme Design March Festivaaliin Islannissa ja Norjassa järjestimme workshoppeja yhteistyössä Finnon ja DKS:n kanssa. Tanska: Index o5/2017 Toukokuussa 2017 Suomu sai kutsun tutustua tanskalaisen Index-järjestön toimintaan Kööpenhaminassa. Opintomatkan tarkoituksena oli verkostoituminen ja benchmarkkaus. Sen jälkeen olemme …
Uudet päivämäärät (päivitetty 11.9.2021): Tehdes-leirikoulu 25-26.10.2021, 5.-7.luokkalaisille, Anjalan Nuorisokeskus ja Tehtaanmäen koulu. Tehdes-innovaatiopäivät 4-5.11.2021. Kehittäjien innovaatioleiri on jatkoa elokuun webinaarille. Työpajoissa jatkokehitetään koulun uuskäyttöä arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen näkökulmasta. Tehdes-tapahtumat elo-syyskuussa 2021: Webinaari (suomeksi) 17.8.2021 klo 12-15. Puheenvuorot mm. Aalto-koulujen verkostosta, Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkista ja Suomen Muotoilukasvatusseurasta sekä A&DO Arkkitehtuurin ja muotoilun oppimisen keskuksesta. …
Oletko kiinnostunut luovuudesta, arkkitehtuurista ja oppimisesta? Ankkapurhan kulttuuripuistossa Kouvolan Inkeroisissa järjestetään uudenlainen luovuusleiri aikuisille. Se on samalla viikonlopun mittainen elämysmatka Kymijoen rannoille ja suomalaiseen teollisuushistoriaan sekä erityisesti alueen sydämeen, Alvar Aallon suunnittelemaan Tehtaanmäen kouluun. SuoMu suunnittelee ja toteuttaa leirin työpajat, joissa osallistuja saa heittäytyä tilan, värien, kuvien ja ideoiden vietäväksi. Leiri tarjotaan sisältöineen rajoitetulle määrälle …
SuoMu vieraili Frítt Flog -festivaaleilla Färsaarilla 2022
Suomu kutsuttiin lasten ja nuorten Frítt Flog -festivaalille Färsaarille Nordic Houseen maalis-huhtikuun taitteessa. Toimme festivaalille kaksi työpajaa: SuoMu-klassikon, Social Rugin eli reissuryijyn sekä luonnostelupajan. Färsaarten Nordic Housen (fääriksi: Norðurlandahúsið) väki otti meidät lämmöllä vastaan. Työpajat järjestettiin 29-30.3.2022.
Social Rug -työpajassa osallistujat pääsivät tekemään yhteisöllistä ryijyä solmimalla, letittämällä tai muuten kiinnittämällä kudetta ryijypohjaan. Kahdessa päivässä ryijy täyttyikin vauhdilla ja työpajassa vieraili niin färsaareleisia perheitä kuin koululais- ja päiväkotiryhmiäkin. Yhdessä sidottu ryijy ripustettiin vierailumme lopuksi Nordic Housen kävijöiden ihailtavaksi kulttuurikeskuksen aulatilaan.
Luonnoskirjailu-pajassa osallistujat pääsivät vapaasti piirtämään SuoMun luonnoskirjoihin, jotka he saivat omaksi. Luonnoskirjapajaan olimme valmistelleet pieniä harjoituksia ja ideoita jos kynä ei heti vienyt mennessään – piirustuspaja oli todella tykätty ja sen äärellä viihdyttiin kauan! Jotkut poikkesivat seuraavanakin päivänä uudestaan pajoihin.
Työpajojen ohella tapasimme myös paikallisia opettajia ja kasvattajia. Keskustelimme esimerkiksi ryijyn potentiaalista välitunneilla ja iltapäiväkerhotoiminnassa. Ideoimme yhdessä myös muotoiluoppimisen käytön mahdollisuuksista – olikin mahtavaa kuulla, miten työpajoista paikalliset toimijat saivat ideoita omaan työhönsä!
Nordic House -rakennus teki myös vaikutuksen: maisemaan kauniisti sulautuva rakennus on kuin osa rinnettä, ja sitä koristaa Färsaarilaisille rakennuksille tyypillinen ruohokatto. Rakennuksessa on elemettejä kaikista pohjoismaista ja suomalainen muotoilu näkyy siellä Alvar Aallon kalusteissa. Itse rakennus on kokemisen ja näkemisen arvoinen, todella monipuolisen ohjelman ohella, jota Nordic House järjestää ympäri vuoden.
Färsaarten luonto, maisemat, kaunis rakentaminen ja lukuisat lampaat jäivät mieleen – tunnelma festivaalilla oli loistava ja pääsimme myös nauttimaan paikallisesta fäärinkielisestä musiikista paikalliset KATA-yhtyeen konserttiin. Paluumatkalle lähtiessä ensimmänen ajatus olikin, että tänne haluamme palata!
SuoMun ohjaajat Färsaarilla: Anna Kokki & Maria Mattsson
Teksti ja kuvat: Anna Kokki & Maria Mattsson
Related Posts
Suomun toiminta Pohjoismaissa: Nordic Design Learning community
Vuonna 2017 yhtenä Suomun painopistealueena oli verkostoituminen pohjoismaisten toimijoiden kesken ja muotoilukasvatuksen koulutusviennin pilotointi. Tutustuimme tanskalaisen Index-järjestön toimintaan, osallistuimme Design March Festivaaliin Islannissa ja Norjassa järjestimme workshoppeja yhteistyössä Finnon ja DKS:n kanssa. Tanska: Index o5/2017 Toukokuussa 2017 Suomu sai kutsun tutustua tanskalaisen Index-järjestön toimintaan Kööpenhaminassa. Opintomatkan tarkoituksena oli verkostoituminen ja benchmarkkaus. Sen jälkeen olemme …
Suomu ja hundrED yhteistyöhön
Arabian peruskoulun ja SuoMu ry:n MUTKU Maker Space -yhteistyöprojekti on valittu mukaan hundrEDin sadan suomalaisen opetusinnovaation joukkoon.
Tehdes – Arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen tapahtumia Kouvolassa syksyllä 2021! Päivitetty: Uudet päivämäärät
Uudet päivämäärät (päivitetty 11.9.2021): Tehdes-leirikoulu 25-26.10.2021, 5.-7.luokkalaisille, Anjalan Nuorisokeskus ja Tehtaanmäen koulu. Tehdes-innovaatiopäivät 4-5.11.2021. Kehittäjien innovaatioleiri on jatkoa elokuun webinaarille. Työpajoissa jatkokehitetään koulun uuskäyttöä arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen näkökulmasta. Tehdes-tapahtumat elo-syyskuussa 2021: Webinaari (suomeksi) 17.8.2021 klo 12-15. Puheenvuorot mm. Aalto-koulujen verkostosta, Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkista ja Suomen Muotoilukasvatusseurasta sekä A&DO Arkkitehtuurin ja muotoilun oppimisen keskuksesta. …
Lähde aikuisten luovuusleirille Alvar Aallon jalanjäljille 18.-20.11.!